Virtuaalitodellisuus yleistyy ja tarjoaa upeita, mukaansatempaavia koulutuksia ja elämyksiä. Muutama seikka täytyy kuitenkin ottaa huomioon, että vaikutus ei kiepahda päinvastaiseksi.
Yksi yleisimmistä virtuaalitodellisuuden käyttämisen haitoista on pahoinvointi, ja sen kokeminen on varsin yksilöllistä. Karkeasti syy on yleensä sama, kuin matkapahoinvoinnissa – mutta käänteisesti. Matkapahoinvointi syntyy, kun keho aistii liikettä, mutta silmät eivät sitä näe. Virtuaalitodellisuudessa pahoinvointi syntyy, kun sisäkorvan tasapainoelin, painovoiman tunne ja virtuaalitodellisuudessa nähty asento eivät täsmää toisiinsa. Voidaan puhua aistikonfliktista.
Jos käytettävä laitteisto on heikkotehoinen tai muusta syystä käytettävässä ohjelmassa on paljon viivettä, ja näkymä muuttuu käyttäjän liikkeeseen nähden jäljessä, aiheuttaa tämä nopeasti ristiriidan käyttäjän aivoihin ja synnyttää pahoinvointia. Nykyaikaisilla laitteilla tämä harvoin on enää suurimpia ongelmia, mutta toki mahdollista. Todennäköisempi pahoinvoinnin aiheuttaja on vajaaksi jäänyt käyttäjäkokemuksen suunnittelu sovellusta tehdessä.
Erilaisia tapoja liikkua
Virtuaaliohjelman suunnittelussa tulee ottaa pahoinvoinnin yksilölliset aiheuttajat huomioon. Tehdäänkö käännökset pehmeällä vai pykälittäin tapahtuvalla liikkeellä, tai voiko käyttäjä säätää tapaa? Liikutaanko ohjelmassa niin sanotulla teleportaatiolla, “hyppäämällä” paikasta toiseen, vai ohjaimen avulla suuntaa näyttämällä? Tummennetaanko näkökentän reunoja, tai käykö ruutu mustana liikkeiden välillä?
Tutkimuksissa on myös osoitettu, että nimenomaan liike, jota käyttäjä ei pysty itse hallitsemaan, on omiaan laukaisemaan outoja tuntemuksia. Erilaiset liikkumistavat voivat sopia eri käyttäjille, ja parasta olisikin, jos ohjelmaa pystyisi itse sopeuttamaan mieleisekseen. Mukautettavat asetukset mahdollistavat myös ohjelman monipuolisemman käytön, vaihdellen esimerkiksi seisaallaan tai istualtaan käyttämisen välillä.
Liikepahoinvointia esiintyy vähemmän sovelluksissa, joissa on esimerkiksi ohjaamo, hytti tai muu rakennelma käyttäjän ympärillä. Kiintopisteet, jotka liikkuvat mukana aistikokemuksen kanssa, auttavat aivoja hahmottamaan tilanteen paremmin.
Kaikkiin simulaatioihin ohjaamon rakentaminen ei kuitenkaan sovellu. Myös muunlaiset kiintopisteet voivat auttaa. Joissakin tutkimuksissa oli virtuaaliohjelmaan laitettu käyttäjälle virtuaalinen nenä, joka tuntui helpottavan pahoinvointioireita, vaikka sen olemassaoloa ei suurin osa käyttäjistä itse edes huomannut. Yllättäen myös horisontissa näkyvällä maisemalla on vaikutusta: luonnollisen kaltainen, pilvinen taivas vähentää pahoinvointia verrattuna vain virtuaaliseen ruudukkoon.
Kiintopisteet auttavat aivoja hahmottamaan tilanteen paremmin.
Virtuaalisia tehtäviä voi myös helpottaa todellisiin vastineisiinsa nähden, mutta toisaalta VR:n parhaana puolena pidetään nimenomaan sitä, kuinka todentuntuiseksi tehtävät saadaan. Aistien huijaaminen on jopa tavoiteltava asia, jotta koulutus tuntuu ja jää mieleen. Mutta kukaan tuskin haluaa koulutuksen jäävän mieleen siitä seuraavan pahan olon vuoksi. Virtuaalitodellisuuden tuomat edut voi heittää romukoppaan, jos käytettävyyden ongelmia ei ratkaista ja siten suljetaan osa käyttäjäryhmistä teknologian ulkopuolelle kokonaan.