Ylä-Savon historialliset kartat

Alueen asuttaminen alkaa. Erämaahan muuttajat saivat verovapauksia. Elinkeinona pääasiassa eränkäynti.

Aluetta alettiin hiljalleen asuttaa. Väestömäärän kasvu alkoi luoda painetta asutusalueiden laajentamiseen mistä johtuen erämaahan muuttajille annettiin verovapauksia. Elinkeinona alueella oli pääasiallisesti eränkäynti, mutta myös kaskiviljely kehittyi. Yleensä kaskimaita raivattiin vanhojen eräsijojen lähistölle ja kaskimaiden välille oli tapana jättää "kirveenheitto" että tuli ei kaskea polttaessa levinnyt naapurin peltoon. Ylivoimaisesti tärkein viljelykasvi oli nauris. Myös hernettä ja papua viljeltiin. Viljakasveista eniten ohjraa, mutta myös ruista ja kauraa. Kuitukasveista pellavaa ja hamppua. Asutuksina olivat tyypillisesti laavut, siirrettävät rakennukset, maakuopat ja saunat. Pyyntivälineinä jousi ja keihäs sekä satimet, loukut, ansat ja paulat.

Vieremä kuului karjalaisen heimon nautinta-alueeseen. Muodollisesti se oli oikeutettua Ruotsin valtakunnan ja Novgorodin ruhtinaskunnan rauhansopimuksen v. 1323 mukaan. Vasta vuonna 1595 Täyssinän rauhan jälkeen Pohjois-Savon laskettiin kuuluvan Ruotsin valtakuntaan. Lappalaisperäisiä nimiä ovat esimerkiksi Kotasaari, Nissilän Rotimojärvi, Hällämöjärvet, Valkeisten Poromäki ja Salahmi.

Savolaisasutuksen tulo Vieremälle

Karjalaisten ja hämäläisten eränkävijöiden, jotka myös verottivat täällä asustaneita saamelaisia, lisäksi alueellamme liikkui myös savolaisia viimeistään 1400-luvulla. Tätä todistaa mm. vuonna 1446 hämäläisten ja savolaisten välillä solmittu nautintoraja, joka täällä kulki Luupuveden ja Salahmin kautta Kalliovuorelle ( tarkoittanee nykyistä Sormulanmäen aluetta).

Rantasalmen Karviset olivat todennäköisesti pystyttäneet jo 1400-luvun loppupuolella eräsijan Vieremänjärven rannalle ja Lauri Karvista oli varmuudella alettu verottamaan vuonna 1541. Ko. vuodelta on Savon vanhin maakirja, johon talonpoikien verot on merkitty. Voi hyvinkin päätellä, että Lauri Karvinen perheineen oli muuttanut pysyvästi tänne jo 1530-luvun alussa, sillä uudisasukkaat saivat asua alueella kymmenenkin vuotta ennen verotuksen alkamista. Juvalta Kyrönniemeen asettunutta Pekka Kettusta ja Rantasalmelta Rotimon rantaan saapunutta Paavo Nissistä alettiin verottaa vuonna 1546, joten hekin lienevät muuttaneen tänne jo 1530-luvulla.

Rantasalmelata Salahmin Postitalon seutuville asettunutta Matti Sormusta alettiin verottamaan 1553. Talo muodosti kaskiyhtiön, jonka osakkaina Sormusen lisäksi olivat Sipri Haatainen sekä Sonkajärvellä asuneet Pekka ja Matti Leskinen.

Myös Leppävirran Kauppilanmäen Kauppiset tekivät eräretkiä ja kaskesivat täällä jo 1500-luvulla. Vuoden 1561 maakirjassa heidän omistuksessa oli kahdeksan maakappaletta Kauppilanmäessä ja Pyöreellä. Jussi ja Riekki muuttivat tänne pysyvästi vuonna 1599.

lähde; Tapio Toivola

Neljän erämiehen varusteet pyyntimatkalleen vuonna 1520:

1500-luku Carta Marina, Olaus Magnus v. 1539. Alkuperäinen kartta: Upsalan yliopistokirjasto, Ruotsi

Asutus alkaa vakiintua. Elinkeinona eränkäynti, turkikset ja kaskiviljely. Alueelle syntyy kiinteitä rakennuksia ja tiestöä.

Asutus alkoi vakiintua. Elinkeinona edelleen eränkäynti, turkikset ja kaskiviljely. Alueelle alkoi syntyä kiinteitä rakennuksia ja tiestöä. Savupirtit yleistyivät. Neliörakentamista pidetään yleensä kiintean asutuksen merkkinä ja siihen kuului Ylä-Savon alueella tyypillisesti asuinrakennus, karjasuoja, aittoja, latoja, sauna ja riihi. Tulisijalliset rakennukset sijoitettiin palovaaran vuoksi hiukan erilleen muista rakennuksista. Mittana rakennuksien välillä käytettiin 'ns. vasaranheittoa' jonka avulla määritettiin että kipinät eivät enää lennä seuraavaan rakennukseen. Sauna pyrittiin sijoittamaan lähteen, puron tai järvenrannan tuntumaan.

Yleisin kattomateriaali oli tuohi. Sitä oli paikanpäältä helposti saatavissa ja sitä osattiin hyödyntää. Tuohen päälle laitettiin turvetta tai olkia sekä olkien päälle poikkipuita painoiksi. Joskus käytettiin poikkipuiden painoina lisäksi kiviä. Tuohimetsät olivat 1600-luvun kartoissa erikseen merkittyinä.

Vuonna 1549 Turun piispa, kirjallisuuden isä Mikael Agricola ja tuomiokirkon pappi Knuutti Juhonpoika istuivat piispankäräjiä Säämingin pappilassa. Tällöin annettiin lupa rakentaa kirkko Kuopionniemelle ja perustaa kappeliseurakunta. Vieremän Kyrönniemessä on ollut ensimmäinen kappalaisen pappila jo vuodesta 1688 lähtien.

Strengin vuoden 1644 kartassa Vieremällä oli viisi kylää. Nissilässä oli neljä taloa, joista kaksi maksoi veroa. Salahmin luvut olivat neljä taloa ja kolme maksoi veroa. Vieremänkylällä oli viisi maksavaa ja kolme ei maksanut veroa. Valkeisen neljä maksoi ja kolme ei maksanut sekä Kauppilan kolme maksavaa taloa. Kajaanin alueen vuoden 1650 karttaan oli Nissilään merkitty isolla vain kaksi ja Salahmille yksi talo, mutta Saaresmäkeen viisi taloa.

Vuosien 1663 – 64 maakirjan mukaan Rotimon rannalla asui viisi Nissistä. Talojen isännät olivat; Paapo Paavonpoika, Juho, Yrjö ja Paavo Ollinpoika sekä Olli Ollinpojan leski, jonka tila oli ns. kruununtila. Peltokylvöä heillä oli yhteensä 2,66 hehtaaria ja kaskiviljelyä 32 aaria sekä heinäsato yhdeksän kuormaa. Lisäksi heillä oli yhteisiä kaskikylvöjä 2,75 hehtaaria.

Marttisenjävellä asui kaksi Makkosta, Hannu ja uudisviljelijä Eskil. Peltoviljelyä heillä oli 41 ja kaskiviljelyä 14 aaria sekä heinäsato viisi kuormaa.

Myös Salahmilla asusti kaksi Makkosta. Molempien Paavon ja Lassin, asunto ilmoitettiin sijaitsevan Saijärven luona. Sana on saamea, josta juontuu Salahmin nimi. Peltokylvöä heillä oli kolme aari aja kaskikylvöä 28 aaria sekä heinäsato 7,5 kuormaa.

Vieremänkylässä oli neljä tilaa. Isäntiä olivat Hannu Karvinen, Antti ja Heikki Kettunen sekä Niilo Nissinen. Heikki Kettusen tila oli kruununtila, jonka kappalainen Johan Sinius osti 1681. Peltokylvöjä heillä oli 3,5 aaria ja kaskikylvöjä yksi hentaari sekä heinäsato 30,5 kuormaa.

Valkeisilla olivat isäntinä neljä Kettusta;

Heikki, Olli Paavonpoika, Olli Antinpoika ja Pekka, jonka asunto oli ”Valkeisen taipaleella”, muiden Ison Valkeisen rannalla. Peltokylvöä heillä oli 1,5 hentaaria ja kaskikylvöjä 1,02 hehtaaria sekä heinäsato 13,3 kuormaa.

Kauppilanmäessä asui kaksi Kauppista, Matti ja Pärttyli;

Pärttylin veli Grets oli siirtynyt uudisasukkaaksi Iso Pyöreen rannalle ja oli pantu verolle 1666.

Haajasisten ensimmäinen isäntä Olli Juntunen lienee siirtynyt Juntulanniemeen jo 1600-luvun alussa ja Juho Viisaanpoika Viisalaan sukukunniakirjan mukaan vuonna 1614. Peltokylvöä vuoden 1663-64 maakirjan mukaan Lauri Juntusella oli 40 hehtaaria ja kaskikylvöä 8 aaria. Heinäsadoksi Lauri oli ilmoittanut neljä kuormaa. Viisalan em. luvut olivat 0,5 ha peltokylvöä, 0 ha kaskikylvöä ja 4 heinäkuormaa. Haajaisten, kuten kaikkien yllämainittujen tilojen tuotot, olivat oikeasti varmasti paljon suuremmat.

lähde; Tapio Toivola

1640-luku Iisalmen pitäjä, Anders Streng v.1643. Alkuperäinen kartta: Riksarkivet, Tukholma

Teollisuuden ensimerkit nähtävissä. Perustettiin ruukkeja ja rahatalous alkoi korvata vaihdantataloutta.

Viljely alkoi kehittyä. Kaskesta siirryttiin raivattuihin peltoihin. Eränkäynnin merkitys alkoi pienentyä. Tyypillisenä asumuksena savupirtit joiden ikkunoina käytettiin usein eläinten venytettyjä virtsarakkoja, jotka antoivat suojaa mutta päästivät kuitenkin vähän valoa läpi.

Työkalut olivat vielä valtaoisin puisia. Tyypillisimpiä olivat puiset hevoskäyttöiset aurat ja risukarhit. Reen käyttö oli myös yleistä. Kotona tarvittavat käyttöastiat olivat pääosin puisia. Lisäksi käytössä oli saviastioita.

Vuoden 1755 kartan mukaan Nissilässä oli 13 asumusta;

7 tilaa, sotilaan asunto Rahaniemessä, 3 sotilastorppaa ja 2 talontorppaa. Yleinen maantie pohjoiseen kulki Saaresmäen kautta, Ahokylään vievä tie oli 1780-luvulle asti vain ratsain kuljettava.

Marttisjoen varrella oli kaksi tilaa ja yksi sotilastorppa.

Salahminjärven rannalla kolme tilaa ja kaksi sotilastorppaa sekä vesimylly. Vieremäjärven ympäristössä oli 6 taloa, kappalaisen tila ja 3 torppaa. Talot olivat pohjoisesta alkaen; Hukkala, Pitkälä, Seppälä, Ruotsala, Nikula ja Kokkola. Myllypurossa oli kaksi vesimyllyä.

Karankajärven itäpuolella oli yksi talo, Ison Valkeisen ympärillä seitsemän taloa ja Pikku Valkeisen kolme taloa. Torppia oli kaksi.

Iijärven itärannalla sijaitsi kolme taloa sekä kaksi torppaa.

Kauppilanmäessä oli kolme taloa; Ristola, Rapakko ja Hoikkala ja yksi torppa sekä vesimylly.

Ison Pyöreen alueella oli kolme tilaa ja yksi torppa sekä vesimylly. Lassilan lisäksi oli Alapiha ja Vanha-Niemisenmäki (1789) sekä Kaarakkalan Pirttilehto 1789 alkaen.

1700-luvun lopulla toimitetussa Isojaossa Haajaisten ja Konolanmäen alueella syntyi peräti 18 suurtilaa. Niiden isojaon aikaiset nimet olivat seuraavat; Halmetniemi, Paistinlahti, Taipale, Suolahti, Pulkkila, Kopero, Juntula, Ahola, Leskentila, Anttila, Huttula, Marttila, Rautalahti, Kolmisoppi, Eikanmäki, Konolanmäki, Heikkilä ja Haajaistaival.

Vieremänkylän isojaossa 1786 – 89 muodostettiin 13 suurehkoa tilaa, joiden rajat kulkivat suoraviivaisesti Salahmille asti ja idässä Palosenjärveen.

Tilojen omistajat ja tilamerkit olivat seuraavat;

Kaikkein isoimmat tilat syntyivät pitäjän pohjoisosaan, jotta niistä ei olisi tullut liian suuria, osa maasta otettiin valtiolle.

lähde; Tapio Toivola.

1750-luku Iisalmen pitäjä, Olof Borgström, kartoitusvuosi 1755-1757. Alkuperäinen kartta: Riksarkivet, Tukholma

Viljely alkaa kehittyä. Siirtyminen kaskimaista raivattuihin peltoihin.

Teollisuuden ensimerkit näkyivät myös Savon alueella. Perustettiin ruukkeja ja rahatalous alkoi korvata vaihdantaan perustuvaa taloutta. Syntyi paikallisesti tuotettuja rautaisia maataloustyökaluja.

Hevostyökaluista yleistyi rautauinen kääntöaura. Lisäksi tehtiin käsityökaluja kuten lapiot, kuokat ja kirveet. Veden ja ruuan kuumentamiseen valmistettiin erilaisia valurautapatoja.

Uloslämpiävät hormit ja ikkunalasit toivat lisää asumismukavuutta. Kattoina tyypillisesti pärekatot.

Salahmin rautaruukki toimi Salahmin kylässä vuosina 1807–1908. Ruukki käytti raaka-aineenaan järvien pohjasta nostettua järvimalmia (limoniittia). Samalla rakennettiin kartano maatiloineen. Vapaaherra, kenraalimajuri Simon Wilhelm Carpelan perusti harkkohytin Salahmille.

Suomen sodan jälkeen valmistuivat harkkohytti, kankirautavasara, ahjo saha ja mylly. Ruotsalaiset veljekset Elias ja Lars Dahlström Taalainmaalta omistivat puolet laitoksista ja maatilasta. Seuraava omistaja Zachris Franzen kehitti määrätietoisesti Salahmia perinteisen ruukkiyhdyskunnan malliseksi, jossa oli olennaisena osana monipuolinen maatalous. Ruukin alueelle rakennettiin asuntoja työntekijöille ja siellä alettiin harjoittaa myös maanviljelyä ja karjataloutta koska lähiseudulta ei saatu riittävästi elintarvikkeita ruukin työväelle. 1850-luvun alussa valmistui ruukinpatruuna Franzénin perheen asunnoksi osin kaksikerroksinen, uusklassinen ruukin päärakennus kosken rannalle. Päärakennusta ympäröi laaja puisto jossa oli muun muassa huvimajoja

1800-luvun loppupuolella siirryttiin harkkoraudan valmistuksesta masuunissa valmistamiseen. Franzén perusti Pohjois-Savoon myös toisen rautaruukin 1831 Sonkajärven Jyrkkäkoskelle.

1876 Juhani Aho oli 15-vuotias, kun hänen perheensä muutti Kyrönniemeen. Ahon isä oli Theodor Brofeldt, joka Vieremällä olleessaan toimi Iisalmen seurakunnan kappalaisena ja myöhemmin kirkkoherrana, kun perhe seitsemän Vieremän-vuoden jälkeen muutti takaisin Iisalmeen 1883. Kun perhe asui Vieremällä, Aho opiskeli Kuopion lyseossa eikä sen aikaisilla kulkuvälineillä päässyt käymään kotona kuin pidemmillä lomilla jouluna ja kesällä. Aho ei siis ole asunut vakituisesti Kyrönniemessä koskaan. Silti hän kiintyi paikkaan ja mainitsi Vieremän kirjoissaan ja kirjeissään.

1890-luvulla kansakouluja alettiin rakentaa, terveydenhoitopalveluja tehostettiin ja vaivaishoidossa myös inhimillisiä näkökohtia alettiin ottaa huomioon hoidon edullisuuden rinnalla.

Hätäaputyöt 1860-luvulla

1860-luvulla oli laajat katovuodet. Maatalous oli hyvin köyhää eikä pystynyt elättämään kaikkea maaseudulla asunutta väestöä, mistä johtuen valtiovallan toimesta avattiin eri puolille Suomea kanavahankkeita. Ylä-Savossa oli Nerkoon kanavatyö, johon hakeutui paljon alueen väestöä töihin.

1840-luku Iisalmen pitäjä, kartoitusvuosi 1844-1846, täydennetty v.1890. Alkuperäinen kartta: Kansallisarkisto, Helsinki

Ruuan tuotteistaminen ja teollinen valmistaminen alkaa. Siirtyminen omavaraistaloudesta ostotavaroihin.

1900-luvun alkuun saakka elettiin pitkälti omavaraistalouden kautta. Ostovarana toimivat suola ja sokeri. Teollisen kehityksen myötä koneet mullistivat viljelyn ja asumisen. 1920-luvulla alkoi ruuan tuotteistaminen ja teollinen valmistaminen. Ensimmäisenä esimerkkinä olivat Elovena-kauraryynit.

1940-luvulle saakka ruoka säilöttiin hapattamalla, suolaamalla ja palvaamalla. Kaupasta ostettiin ainoastaan sokeri, suola, kahvi ja tupakka. Tärkeimmät vihannekset olivat kaali ja sipuli, juureksista peruna.

1900-luvun työllisyystyöt

1900-luvun alussa oli käytössä laajoja tiestöön liittyviä parannus- ja jälleenrakennushankkeita. Lisäksi oli suuria metsän hakkuutöitä sekä peltojen ojitushankkeita. Nämä olivat tyypillisiä työttömyystöitä joilla turvattiin ihmisten toimeentuloa. Muuntyyppistä työttömyyskorvausjärjestelmää ei ollut. Työttömyystyöt olivat vastikkeellisia ts. rahallinen korvaus tuli tehdyn työn vastikkeena.

Vieremän kirkollinen ero Iisalmesta toteutui vuonna 1921, kun Vieremän kirkko oli valmistunut vuonna 1919 ja ensimmäisen kirkkoherran tointa oli alkanut hoitaa A.J. Sariola. Tällöin tuli myös kunnallinen ero Iisalmesta mahdolliseksi.

Jakoa valmistelemaan perustettiin keväällä 1920 toimikunta ja marraskuussa toimikunnan ehdotus uudesta kuntajaosta hyväksyttiin. Vieremä ja Sonkajärvi kuuluivat kunnallisesti Iisalmen maalaiskuntaan vuoden 1921 loppuun saakka. Itsenäisenä kuntana Vieremä alkoi toimia vuoden 1922 alusta. Vieremän ensimmäiset kunnallisvaalit järjestettiin joulukuussa 1921 ja ensimmäinen uusi valtuusto piti avajaisistuntonsa Vieremän kansakoululla tammikuun 2. päivänä 1922.

1920-luku Ylä-Savo, kartoitusvuosi 1921. Alukerpäinen kartta: Maanmittauslaitoksen arkisto, Jyväskylä