Tämä on toinen osa Virtuaalimyytinmurtajat-sarjaamme!  Artikkelissa käymme läpi yleisiä myyttejä ja harhaluuloja, jotka eivät ainakaan aivan sellaisenaan pidä paikkaansa… Ensimmäinen osa on luettavissa tästä.

Myytti 5: Virtuaalitodellisuuden käyttäminen vaatii paljon hankalia johtoja ja on muutenkin monimutkaista 

Sen ei tarvitse olla! Hyvin suunniteltu ympäristö toimii niin, että käynnistät laitteen, asetat lasit päähäsi ja nautit menosta. Useimmiten sovellukset näyttävät visuaalisesti hyvin samanlaisilta kuin tietokoneella, puhelimella tai tabletilla, ja toimintalogiikka ja navigoiminen on samanlaista. Täysin uuden äärellä ei siis olla.  

Myös täysin itsenäisinä laitteina toimivat laitteet yleistyvät. Jos ennen oli käytännössä välttämätöntä olla tehokas tietokone ja monimutkainen johtoja ja piuhoja vilisevä johdollinen yhteys VR-laseihin, on tämä onneksi jäänyt jo historiaan. Lasit kulkevat vaikka repussa mukana suojakotelossaan tai pienessä postipaketissa paikasta toiseen, eikä yhteyttä tietokoneeseen tarvita välttämättä lainkaan.  

Myytti 6: VR-laitteet ovat vain nuorison pelailua varten 

Monia kalvaa pelko siitä, että vain diginatiiveina syntynyt nuoriso kykenee ottamaan uutta teknologiaa haltuun, ja kokemusvuosia jo kerryttäneet tippuvat teknologisen kehityksen kelkasta. VR-ympäristöihin on kuitenkin helppo viedä käyttöohjeet sovelluksen mukana, jolloin ainoa asia, mikä käyttäjän tarvitsee opetella, on lasien päähän laitto ja niiden säätäminen omaan päähän sopivaksi. Kaikki muu voidaan opettaa sovelluksen sisällä, ja koska virtuaalitodellisuudessa käyttäjä pääsee toimimaan itse, toiminta jää nopeasti lihasmuistiin. Tyypillisessä sovelluksessa käyttäjä näkee omat kätensä tai VR-lasien mukana tulevat ohjaimet, ja ohjeet voidaan sijoittaa juuri sinne, missä niitä tarvitaan. Esimerkiksi OSAO:lle toteuttamassamme Digivoimalassa liikkumisohjeet kulkevat ohjaimen mukana.

Esimerkiksi työhön liittyviä vaaratilanteita voidaan virtuaalitodellisuudessa harjoitella pala kerrallaan resurssitehokkaasti, uhkaavista asiakkaista tai tulipaloista lähtien. Virtuaalikoulutusta ei kiinnosta, montako kertaa koulutus on aloitettu alusta; palikat palautetaan paikoilleen ilman resurssihukkaa, ja koulutuksen voi toistaa niin monesti, että käyttäjä saa onnistumisen tunteen.  Tärkeintä onkin järjestää koulutettavalle sopiva hetki koulutukseen.

Myytti 7: Virtuaalitodellisuuden käyttämisestä tulee terveyshaittoja 

Kaikkea kohtuudella. On totta, että VR-teknologia on vielä uutta ja sitä tutkitaan koko ajan. Erityistä huolta voi aiheuttaa näyttöjen läheisyys silmiin ja sen vaikutukset näkökyvylle, mutta sama huoli koskee kaikkien muidenkin näyttöjen tuijottamista. On jo nyt havaittavissa, että paljon näyttöpäätteitä katselevien silmät rasittuvat, eivätkä VR-lasien näytöt tee tähän poikkeusta. Toisaalta myös samat torjuntamekanismit auttavat tässäkin ongelmassa: VR-laseja ei kannata käyttää pitkiä aikoja tauottamatta, ja silmille olisi tärkeää tarjota mahdollisuus levätä katsellen kauas horisonttiin. Varsinkaan nuorten ja lasten ei tulisi käyttää laseja pitkiä aikoja jatkuvasti, sillä heidän näkökykynsä vielä kehittyy, eikä laajamittaisia vaikutuksia selvittävää tutkimusta ole tehty.  

Toisenlaista terveyshaittaa voi tulla myös VR-sovellusten immersiosta ja sen psykologisista vaikutuksista. Hurjia pelejä pelatessa tai vaarallisten tilanteiden koulutusta läpikäydessä käyttäjä voi kokea aitoa pelkoa ja ahdistusta tilanteen realistisen tunnun vuoksi. Mutta onko tämä pelkästään haitta, vai jopa mahdollisuus? 

Maailmalta löytyy esimerkkejä, kuinka terveydenhuollossa käytetään enenevissä määrin hyödyksi virtuaalitodellisuuden aiheuttamia todellisia negatiivisiakin tunteita. Esimerkiksi fobioihin ja paniikkihäiriöön voidaan tarjota hallittuja altistusterapian muotoja VR-laseilla, jolloin harjoitukset ovat kontrolloitavissa ja niissä voidaan edetä yksilöllisesti ja asteittain, täysin tarpeen mukaan.

Myytti 8: VR-teknologia ei ole vielä valmis laajaan käyttöön 

On se. Kaikki jo edellä mainitsemamme argumentit puoltavat tätä; Laitteistojen laatu on parantunut, ja pahoinvointia on vähemmän. Liikkeentunnistus paranee huimin harppauksin, mahdollistaen yhä tarkempien ja realistisempien sovellusten toteuttamisen. Teknisesti edistyksellisten laitteiden hinta on laskenut siedettävälle tasolle.